Opintovapaa ja teknologiajohtamisen tutkinto Saksassa - miten ihmeessä päädyin tähän?

Kuka minä olen? Tekniikan alan rekrytoija, sisäinen kouluttaja ja junior rekrytoijien tiimiesimies, joka pääsi opiskelemaan innovaatio- ja teknologiajohtamista Euroopan parhaisiin teknillisiin yliopistoihin kuuluvaan Münchenin teknilliseen korkeakouluun ja ottaa 2 vuoden opintovapaan vakituisesta työsuhteestaan.

“The future belongs to those who believe in the beauty of their dreams.”

—Eleanor Roosevelt

Olen 29-vuotias vakituisessa työsuhteessa oleva rekrytoinnin ammattilainen. Olen saanut urani vauhtiin raketin lailla ja rikkonut omat ennätykseni moneen kertaan. Olen unelmaduunissa yrityksessä, jossa todella aidosti viihdyn ja jossa minua arvostetaan. Olen rämpinyt uran alkuvaikeudet ja voin vihdoin nauttia pitkäjänteisen työni tuloksista sekä tehdä töitä mielettömän kivojen asiakkaiden kanssa. Voin vilpittömästi sanoa, että joka päivä on kiva mennä töihin. Lopetin semi-ammattimaisen urheilu-urani vuosi sitten ja vihdoin minulla on oikeasti aikaa nauttia asioista töiden ja treenien ulkopuolella. Minulla on Helsingissä ihana perhe ja paljon ystäviä, kaikki on vaan todella hyvin. Miksi ihmeessä haluan hajottaa kaiken tämän huolella rakennetun elämän ja hypätä täysin tuntemattomaan, tietämättä oikeastaan yhtään mitä odottaa?

(Kuva: memegenerator.net)

Tyyppinä olen sellainen, etten halua miettiä mistään asiasta 10 vuoden päästä, että ”olisi pitänyt tehdä” tai ”miksen tehnyt sitä kun oli mahdollisuus”. Jo Turun ammattikorkeakoulusta joulukuussa 2014 valmistuessani tiesin, että haluan tehdä maisterin vielä jossain kohtaa, mutta noin 18 vuoden koulujen käynnin jälkeen opiskelumotivaatio ei riittänyt jatkamaan enää yhtään pidemmälle. Valmistumisen jälkeisen työnhaun ohessa hain myös Turun kauppakorkeakoulun maisterilinjalle, mutta pisteet eivät aivan riittäneet – onneksi. Silloin opintosuuntaus olisi ollut palvelujohtaminen, eli se tuttu ja turvallinen. Jos joku olisi silloin kertonut, että suuri haaveeni tulee olemaan teknologia-alan opinnot, olisin varmasti nauranut päin naamaa. Tiivis yhteistyö insinöörien kanssa sekä mahdollisuus tutustua teknologia-alan asiakkaideni toimintaan ja innovaatioprojekteihin on kuitenkin herättänyt pienen sisäisen insinöörinikkarini ja saanut jossain kohtaa haaveilemaan jopa puhtaasti insinööriopinnoista.

Määrätietoisuus ja päättäväisyys ovat aiheuttaneet äidilleni monta harmaata hiusta lapsesta alkaen. Kun lapsena jotain päätin niin siitä ei sitten neuvoteltu. Toisaalta nämä ominaisuudet ovat juuri ne, jotka ovat vieneet minut pisimmälle elämässäni. Ensin urheilu-uralla: olen menestynyt kahdessa urheilulajissa SM-tasolla ja takataskusta löytyy sekä SM- että EM-kultamitali. Uralla se on tarkoittanut uskallusta ja uskoa suuriin päätöksiin. Olen vaihtanut opiskelualaa fysioterapiasta kaupalliseen, muuttanut toiselle paikkakunnalle uran perässä ja vaihtanut työpaikkaa, vaikka olin ihan tyytyväinen edellisessä työssäni. Jokainen hyppäys on pelottanut ja aiheuttanut suuria epäilyksiä, mutta jälkeenpäin en ole katunut yhtään näistä suurista päätöksistä. Myös se antaa uskoa siihen, että siihen kuuluisaan p*rstuntumaan kannattaa luottaa.

Jokainen lähipiiristäni tietää, että palo lähteä ulkomaille on ollut kova jo vuosia, mutta aina on ollut mielestäni ”huono hetki”. Ensin piti opiskella ja haaveeni USA:n yliopistosta kaatui kustannuksiin. Jäin Suomeen opiskelemaan kansainvälistä liiketaloutta sillä lähtöajatuksella, että Suomeen en kyllä varmasti jää. Tässä sitä vielä ollaan, pois lukien 6 kuukauden vaihto-opiskelu Ranskassa. Sitten halusin töihin ulkomaille, mutta koulun jälkeen piti saada ura käyntiin eikä lähteä huitelemaan hanttihommiin vain seikkailun takia. Pari vuotta sitten löytyikin nykyinen työnantajani, jossa näen itseni helposti hyvin pitkälläkin tähtäimellä. Jätin siis haaveet ulkomaista taka-alalle, mutta eihän tällaisia unelmia ja tavoitteita voi täysin kuopata.

Tuleva kampukseni Heilbronnissa (Kuva: www.science-allemagne.fr)

Ajatus maisteriopinnosta on muhinut takaraivossani jo vuosia, mutta alkoi tosissaan nostaa päätään tämän vuoden aikana. Vietin paljon aikaa ulkomailla ja etenkin Saksassa, mikä kasvatti jo vuosien unelmaa Saksassa asumisesta. Olin talvella mukana sisäisessä Saksan haussamme, mikä myös pakotti asennoitumaan siihen, että tulisin muuttamaan Saksaan, mikäli valinta osuisi minuun. Ei osunut, jäin toiseksi. En kuitenkaan pystynyt päästämään irti unelmastani Saksassa asumisesta ja nopeatempoisena persoonana en voinut jäädä vain odottelemaan, jos nyt joskus tulevina vuosina avautuisi jokin toinen sisäinen positio. 

Saksa on valikoitunut kohteekseni jo muutama vuosi takaperin. USA oli ensimmäinen ajatukseni, sillä olen viihtynyt hyvin siellä asuessani, mutta realiteetit esimerkiksi paikallisista työntekijän oikeuksista saivat toisiin ajatuksiin. Ranska olisi kielellisesti fiksu vaihtoehto, mutta en halua sinne asumaan (kokeilin 6 kk enkä tykännyt). Saksassa on moni asia tosi hyvin, työkulttuuri on lähellä Suomea ja töitäkin on tarjolla monipuolisesti. Se on tuntunut kodilta eri kaupungeissa matkustettuani.

Olen todella onnellinen kaikesta siitä tuesta, jonka olen saanut tämän prosessin aikana. Ihana isosiskoni on onneksi toiminut myös tärkeänä kyseenalaistajana ja kuten hyvän siskon rooliin kuuluu, varmistanut etten impulsiivisena pikkusiskona tee mitään liian hätiköityä. Työpaikalla esimieheni ovat olleet todella tukevia koko hakuprosessin ajan, vaikka opintovapaani tarkoittaa 2 vuoden poissaoloa. He näkevät sen kaiken tietotaidon, jonka voin tuoda mukanani tutustuttuani Euroopan teknologiamahdin yrityksiin ja haettuani oppia myös opintojaksolta Kiinasta. Uskon vahvasti, että siitä tiedosta on hyötyä myös tälle räjähdysmäisesti kasvavalle ja kehittyvälle yritykselle. Purkaessani epätietoisuuden ahdistusta toimiston vetäjällemme ennen koulupäätösten tuloa, hän vain totesi: ”älä sinä töistä huoli, kyllä täällä kaikki järjestyy” ja siihen perään ”olet sinä kyllä todella rohkea, kun uskallat tehdä jotain tuollaista”. Nuo lauseet pudottivat todella ison apinan selästäni. Taustatietona tähän lisättäköön, että päätös koulupaikasta tuli vain reilu 3 viikkoa ennen opintojen alkamista.

(Kuva: quotefancy.com)

Tällä hetkellä minulla ei ole vielä asuntoa eikä juuri muuta tietoa, kuin että ensimmäinen 2 viikon opintojakso alkaa 9.10., ja että lukujärjestys näyttää ihan kivalta seuraavan puolen vuoden osalta. Lentoliput pitäisi ostaa, toivoa pikaista vastausta asuntohakemuksiin, pakata koko elämä pariin matkalaukkuun, laittaa loput omaisuudesta varastoon sekä huolehtia huolellisesta handoverista työrintamalla. Hirvittää ja jännittää, mutta toisaalta ne onnenkyyneleet kouluun hyväksynnästä kertovat siitä, että tämä oli varmasti oikea päätös. On sitä ennenkin pärjätty ulkomailla, vaikka aina tulee niitä huonoja hetkiä ja hirmuisia koti-ikävän tunteita. Aina on mahdollisuus, että tulen häntä koipien välissä maitojunalla takaisin, mutta voinpahan sitten 10 vuoden päästä todeta, että ”onneksi tuli kokeiltua”. Kuten moni on minulle sanonut: koskaan ei ole oikea aika. Tämä oli ehkä vähiten huono.

Tässä vielä pari pointtia, jotka vahvistivat omalla kohdallani päätöksen tekemistä:

• Aikuiskoulutustuki: vaatii 8 vuoden työkokemuksen, mutta se on voinut kertyä mistä tahansa osa- ja kokoaikaisista töistä. Aikuiskoulutustuki vaatii myös myönnetyn opintovapaan. Erittäin merkittävä tulo, sillä se suhteutetaan opintovapaata edeltävään tulotasoon (omalla kohdalla pitkälle toista tonnia kuukaudessa). 

• Tuen lisäksi olen oikeutettu KELA:n opintolainaan 800€/kk. Kaiken lisäksi määräajassa valmistuneet saavat 40% opintolainaa anteeksi. Jos siis nostan kaiken mahdollisen tuen, saan lähes 15 000 € ilmaiseksi. Lue lisää tästä: https://www.koulutusrahasto.fi/fi/aikuiskoulutustuen-hakijoille/ 

• Opintovapaa: Opintovapaata voi hakea max 2 vuotta, joten työsuhteesta ei tarvitse irtisanoutua. Työnantaja ei ymmärtääkseni voi kieltää opintovapaata, mutta voi vaatia sen siirtämistä erittäin painavista syistä. Lisätietoja opintovapaasta: http://opintovapaa.fi 

• Valmis sosiaalinen verkosto Saksassa. Aina saa uusia kavereita, mutta vuosia tuntemani ystävät ovat kultaakin kalliimpia erityisesti pahan mielen ja koti-ikävän iskiessä. 

Tulevat mäkijuoksumaisemat, kyllä kelpaa treenata! (kuva: www.flixbus.com)